Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Yhden miehen varietee (äänikirja)

"Uudet sukupolvet puhuu syömisestä. Kun me oltiin nuoria, puhuttiin juomisesta."_x000D_ _x000D_ Olli Lindholm on monesta tuttu. Parhaiten hänet tunnetaan Yö-yhtyeen laulajana. Takana on tuhansia keikkoja ja miljoonia kilometrejä – ja miljoona myytyä levyä. Suomalaisista bändeistä Yön levymyynnin ylittää vain Eppu Normaali._x000D_ _x000D_ Iskelmä-Finlandian Olli pokkasi vuonna 2008. Kulta-, platina-, tuplaplatina ja multiplatinalevyjä on tullut yhteensä kolmisenkymmentä. Televisiosta hänet tunnetaan muun muassa Idols-tuomarina ja The Voice of Finlandin pitkäaikaisena tähtivalmentajana._x000D_ _x000D_ Olli Lindholm on mies, jonka bändiä rakastetaan – ja rakastetaan vihata. Kaikilla tuntuu olevan Yöstä ja Ollista mielipide._x000D_ _x000D_ Mutta millainen on oikeasti tämä 35 vuotta rocklavoja kiertänyt mies: mitä hän ajattelee rockin nykytilasta, menestyksestä, faneista, mediasta, tulevaisuudesta? Mitkä ovat hänen toiveensa ja pelkonsa, haaveensa ja heikot kohtansa?_x000D_ _x000D_ Arno Kotro on käynyt Ollin kanssa intensiivisiä ja yllättäviäkin keskusteluja, ja niistä syntyi tämä kirja. Ehkä kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Docendo 1. painos
FIN EISBN: 9789522914910

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla

Valitettavasti tätä ei ole saatavana

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Yhden miehen varietee

Kotro, Arno; Lindholm, Olli

Set the Night on Fire: Elämää, kuolemaa ja kitaransoittoa The Doorsissa

Krieger, Robby; Alulis, Jeff; Luoma, Kirsi

Set the Night on Fire : elämää, kuolemaa ja kitaransoittoa The Doorsissa

Krieger, Robby; Alulis, Jeff

Kerran elettyä

Hanhiniemi, Pauli

Kerran elettyä

Hanhiniemi, Pauli