Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Halla hanhen hartioilla : eräkirja

Halla hanhen hartioilla on Ralf Henrikssonin esikoisteos, monipuolinen eräkirja, joka sisältää yli kolmen vuosikymmenen aikana koettuja tapahtumia saloilla ja rintamailla. Kirjoittaja vie lukijansa metsästysretkille eri puolille Suomea, Pirkanmaan kautta Etelä-Pohjanmaalle, Itä-Suomeen ja aina Lappiin saakka. Kalastusretket suuntautuvat rannikkoseudun kautta Pirkanmaalle ja Pohjois-Karjalaan.

Lukija pääsee kirjoittajan mukana hirvijahteihin, loukkupyyntiin, ketunajoon, kanalintujahteihin, kyyhkynmetsästykseen, sorsastamaan kanootilla erämaajoelle ja pyytämään hanhia aapasuon reunaan. Jännittäviä hetkiä koetaan karhunkohtaamisissa kirjoittajan kotimetsissä. Kalastustarinat käsittelevät ison merihauen uistelua ja verkkokalastusta, tuulastusta ja iskukoukulla pyyntiä, Ruunaan taimenia unohtamatta.

Kirjoittajan omaperäiset eränovellit kuvaavat, miten eri sukupolvia edustavat metsästäjätoverit kokevat eränkäynnin ja yhdessäolon onnistumiset ja pettymykset kaukaisilla saloilla ja kalavesillä. Jahtitoveruus on välillä koetuksella, kateus kukoistaa, kipinät sinkoilevat, mutta hurtti huumori pelastaa yhteishengen haastavissakin tilanteissa.

Ekonomi Ralf Henriksson (syntynyt 1957) asuu Ikaalisissa perheensä metsätilalla ja on toiminut kolmekymmentä vuotta talouselämän johtotehtävissä.

FIN EISBN: 9789522024749

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Korsnäs, Kristinestad-Kristiinankaupunki, Kronoby-Kruunupyy, Larsmo-Luoto, Malax-Maalahti, Korsholm-Mustasaari, Närpes-Närpiö, Pedersöre-Pedersören kunta, Jakobstad-Pietarsaari, Nykarleby-Uusikaarlepyy, Vorå-Vöyri
Fredrika-kirjastot.

Espoo-Esbo, Helsinki-Helsingfors, Kauniainen-Grankulla, Vantaa-Vanda
Helmet-kirjastot.

Hamina-Fredrikshamn, Iitti-Itis, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää-Pyttis, Virolahti-Vederlax
Kyyti-kirjastot.

Alavieska, Enontekiö-Enontekis, Haapajärvi, Haapavesi, Hailuoto-Karlö, Hyrynsalmi, Ii, Inari-Enare, Kajaani-Kajana, Kalajoki, Kemi, Kemijärvi, Keminmaa, Kempele, Kittilä, Kolari, Kuhmo, Kuusamo, Kärsämäki, Liminka-Limingo, Lumijoki, Merijärvi, Muhos, Muonio, Nivala, Oulainen, Oulu-Uleåborg, Paltamo, Pelkosenniemi, Pello, Posio, Pudasjärvi, Puolanka, Pyhäjoki, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Raahe-Brahestad, Ranua, Reisjärvi, Ristijärvi, Rovaniemi, Salla, Savukoski, Sievi, Siikajoki, Siikalatva, Simo, Sodankylä, Sotkamo, Suomussalmi, Taivalkoski, Tervola, Tornio-Torneå, Tyrnävä, Utajärvi, Utsjoki, Vaala, Ylitornio-Övertorneå, Ylivieska
Pohjoisen eKirjasto.

Iisalmi-Idensalmi, Keitele, Kiuruvesi, Lapinlahti, Pielavesi, Rautalampi, Rautavaara, Sonkajärvi, Tervo, Vesanto, Vieremä
Rutakko-kirjastot.

Somero
Somero.

Vaasa-Vasa
Vaasan kaupunginkirjasto.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Latvametso

Henriksson, Ralf

Karhu laavulla

Henriksson, Ralf

Tunturiahma

Henriksson, Ralf

Lohisuvannon soutajat

Kettunen, Matti; Kettunen, Timo

Metsosyksy

Henriksson, Ralf