Peto oli silmiähivelevän kaunis ja sen turkki kuin sulaa hopeaa. Suuren tassun painallus oli kevyt ja täysin äänetön eläimen hiipiessä kohti uhriaan. Pedon vahva sydän sykki yhä nopeammin ja sen suonissa veri huusi kostoa. Pörhölän kylän väki tuskin osasi aavistaa mitä satoja vuosia sitten, kaukana menneisyydessä, kaukana tästä ajasta ja paikasta oli tapahtunut. Haapalehdon kartanon suvun esi-isä ei tiennyt, minkä kirouksen toi mukanaan Haapalehtoon naidessaan sukuun tumman kaunottaren.