Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Muikun viemänä

Muikun viemänä on tunnustetun kirjoittajan yhdeksäs eräkirja. Erkki Lahti on kalastanut muikkua vuosikymmeniä Lentualla Kainuussa. Kalastuksen ohella hän on tehnyt pitkän työuran muikkututkijana ja kalatalousviranomaisena. Tästä kaikesta muikun viemänä kokemastaan Lahti on ammentanut aiheet monipuoliseen kirjaansa.

Muikku, vaikka lohikala onkin, ei pysty koollaan rehvastelemaan. Siitä huolimatta se on mielenkiintoinen laji. Se tuottaa pyytäjälleen yllätyksiä; parhaimmillaan sitä tuntuvat järvet olevan täynnä, mutta välillä kanta hiipuu ja pahimmillaan voi tulla suoranainen kato. Muikku on myös mitä makoisin kalaherkku, vedenviljaa parhaimmillaan. Sitä tavoittelevat niin harrastajat kuin ammattilaisetkin.

Teos koostuu väkevistä pyyntitunnelmista niin tyyninä kesäpäivinä kuin syksyn ankarissa myrskyissä. Mukana on runsaasti värikästä muistelua vuosien varrella nähdystä ja kuullusta. Eikä kirjailija unohda parasta kalakaveriakaan, vanhaa oppi-isäänsä Topia. Saapa lukija myös tuhdin annoksen tietoa muikusta, sen kalastuksesta ja jo häviämässä olevasta kalastuskulttuurista.

Kalamiehen retket suuntautuvat kotimaan kalavesien lisäksi myös kauas maailmalle. Ne tuovat tekstiin oman mielenkiintoisen lisämausteensa.

Myllylahti Oy 1. painos
FIN EISBN: 9789522026675

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Alajärvi, Alavus, Evijärvi, Ilmajoki, Isojoki-Storå, Isokyrö-Storkyro, Karijoki-Bötom, Kaskinen-Kaskö, Kauhajoki, Kauhava, Kuortane, Kurikka, Laihia-Laihela, Lappajärvi, Lapua-Lappo, Perho, Seinäjoki, Soini, Teuva-Östermark, Veteli-Vetil, Vimpeli, Ähtäri-Etseri
Eepos-kirjastot.

Espoo-Esbo, Helsinki-Helsingfors, Kauniainen-Grankulla, Vantaa-Vanda
Helmet-kirjastot.

Hankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jämsä, Kannonkoski, Karstula, Keuruu, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kuhmoinen, Kyyjärvi, Laukaa, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Toivakka, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski
Keski-kirjastot.

Hamina-Fredrikshamn, Iitti-Itis, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää-Pyttis, Virolahti-Vederlax
Kyyti-kirjastot.

Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Kärkölä, Lahti-Lahtis, Orimattila, Padasjoki, Sysmä
Lastu-kirjastot.

Alavieska, Enontekiö-Enontekis, Haapajärvi, Haapavesi, Hailuoto-Karlö, Hyrynsalmi, Ii, Inari-Enare, Kajaani-Kajana, Kalajoki, Kemi, Kemijärvi, Keminmaa, Kempele, Kittilä, Kolari, Kuhmo, Kuusamo, Kärsämäki, Liminka-Limingo, Lumijoki, Merijärvi, Muhos, Muonio, Nivala, Oulainen, Oulu-Uleåborg, Paltamo, Pelkosenniemi, Pello, Posio, Pudasjärvi, Puolanka, Pyhäjoki, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Raahe-Brahestad, Ranua, Reisjärvi, Ristijärvi, Rovaniemi, Salla, Savukoski, Sievi, Siikajoki, Siikalatva, Simo, Sodankylä, Sotkamo, Suomussalmi, Taivalkoski, Tervola, Tornio-Torneå, Tyrnävä, Utajärvi, Utsjoki, Vaala, Ylitornio-Övertorneå, Ylivieska
Pohjoisen eKirjasto.

Siilinjärvi
Siilinjärvi.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Isoja lintuja : eräkirja

Lahti, Erkki

Kutumuikku ja latvateeri : eränovelleja

Lahti, Erkki

Ahven-, Muikku- ja Silakkaruokareseptejä e-kirjana

Kuha, Kauko

Karhujen maa : eränovelleja

Väisänen, Martti

Parhaat erätarinat

Väisänen, Martti